Joelin tarina

Minulle ehkäpä kaikkein eniten kivun tunnistamisesta on opettanut hevonen nimeltä Joel. Jos olin jo saanut monta oppia siitä, että hevosen vastustelu ratsastuksessa johtuu kivusta, Joel tuli opettamaan meille kaikille vielä jotain suurempaa. Meidän on selvitettävä viimeiseen asti, mitä on “vaikean” ja levottoman arkisen käyttäytymisen takana. Meidän on sitkeästi yritettävä löytää syy kaikkien seurauksien takaa. Hevosten toimintamallit, jotka usein mielletään sen "luonteena", johtuvat hyvin usein kivusta. Olisin toivonut, että Joelin elämä olisi voinut olla terveempää. Kuitenkin kiitollisena niistä opeista, jotka olen siltä oppinut, lupasin kirjoittaa sen tarinan teille kaikille luettavaksi. Uskon, että se tulee palvelemaan vielä monta hevosta ja hevosenomistajaa.





Joel saapui Saksasta vieroitusikäisenä tuttaviemme tallille kasvamaan. Sieltä Joel muutti kotiin ja se ruunattiin yksivuotissyksyllä. Joel eli kavereiden kanssa laumassa tyytyväisen oloisena. Huomasin kuitenkin jo tässä vaiheessa sitä käsitellessäni, että se tuntui vaativan jatkuvaa muistuttamista ihmisen omasta tilasta. Se saattoi yrittää näykkiä minua tai omia kylkiään tai muuten tulla tilaani epäkohteliaasti. Opetin sen heti nuorena kulkemaan pari metriä jäljessäni, jotta en joutuisi koko ajan korjaamaan sitä. Kun muut sen ikäiset nuoret hevoseni kävelivät päivä toisensa jälkeen tarhasta talliin ja takaisin ilman mitään ongelmia, Joelin kanssa tuntui, että jouduin aloittamaan joka päivä alusta.


Kolmivuotiskesällä aloitimme vähitellen sisäänratsastaa Joelia tiimini kanssa. Teemme kolmivuotiaiden kanssa vain todella vähän töitä, koska mielestämme niille on hyvä antaa aikaa kasvaa rauhassa. Niissä muutamassa ratsastus- ja juoksutuskerrassa, mitä sen kanssa tein, huomasin kuitenkin puolieron liikutuksessa. Joel poikitti takaosalla lievästi oikealle. Oikea kierros tuntui vaikeammalta. Kuten muidenkin nuorten, annoimme sen olla talven yli lomalla.


Keväällä yritimme ottaa Joelia takaisin töihin. Ensimmäisellä ratsastuskerralla se vastusteli selkeästi pysähtymällä oikeassa kierroksessa, joten päätimme varata sille klinikka-ajan. Klinikalle menoa odottaessamme hieroja ehti hoitaa sen läpi ja löysi oikealta kyynäralueelta lihasvaurioita.


Klinikalle päästyämme kerroin liikutuksessa tapahtuneista oireista ja myös siitä, että vuolu on vaikeaa ja että se joudutaan rauhoittamaan siihen. Joel oli myös tullut vaikeaksi pistämisessä. Se oli klinikalla ontumaton liinassa, mutta lääkäri totesi sen tuovan oikeassa kierroksessa merkittävästi oikeaa takajalkaa uralta sisään. Se oli suoralla ja taivutuksessa ontumaton. Oikean vinon vatsalihaksen lonkkakyhmykiinnityskohdasta löytyi arpimuodostus, jota hoidettiin.





Kontrollissa arpimuodostus oli vähentynyt, mutta Joel ei silti tullut paremmaksi. Nyt epäiltiin SI-vaivaa. SI-nivelestä löydettiinkin uudisluumuodostusta oikealta puolelta, vasemmalta lieviä. Eläinlääkäri sai hoidettua molemmat puolet, vaikka todella vahvasta rauhoituksesta huolimatta pistäminen SI-alueelle oli todella haastavaa Joelin herätessä aina neulan mennessä ihon läpi.


Nämäkään hoidot eivät tuntuneet auttavan. Vasemmassa kierroksessa Joel toi oikean takajalan eteenpäin ulkokierteisesti. Oikeassa kierroksessa se toi kokonaan takaosan uran sisään ja väänsi myös päätä vinoon. Selkä, takapolvet ja kintereet kuvattiin löydöksettä. Eläinlääkäri totesi oikean takajalan lumpiositeessä tuoreehkon vaurion. Päädyimme hoitamaan sitä. Kontrollissa totesimme yhdessä eläinlääkärin kanssa, että se on edelleen vino liikkuessaan. Joelille annettiin Osphos -injektio.


Injektiokaan ei tuntunut auttavan liikkumiseen. Joelin tallikäyttäytyminen alkoi olla hermostunutta. Se saattoi kuopia, hakata ovea etujalalla, naksuttella hampaita yhteen ja säikkyillä epämääräisesti. Se alkoi myös impata, mitä ei ollut tehnyt aiemmin. Irtojuoksutuksessa tai liinassa sitä katsoessa se saattoi olla joko todella kaahaava tai sitten todella haluton liikkumaan. Se poikitti, kompuroi, viskoi päätä, naksutti hampaita yhteen ja liikkui pää vinossa ja/tai todella alhaalla. Sillä oli vaikeuksia laukata, siirtyi pukin kautta laukkaan, hypähti käynnistä raviin ja saattoi säikkyillä “olemattomia”. Näytti siltä, että taka- ja etupää olisivat kuin eri hevosia, liike ei virrannut selän yli lainkaan. Hetken aikaa yritettyään liikkua Joel alkoi pysähdellä ja kääntyi minua kohti merkkinä siitä, että ei halunnut liikkua.


Kerroin eläinlääkärille sen käyttäytymiseen liittyvistä asioista ja se katsottiin jälleen liikkeessä. Eläinlääkäri totesi, ettei se varsinaisesti onnu, mutta oli epäilyttävän haluton liikkumaan eteenpäin uudessa paikassa nuoreksi hevoseksi. Joelin selkä hoidettiin. Eläinlääkäri pisti myös merkille sen hermostuneen ja levottoman, “orimaisen”, käytöksen ja suositteli mittauttamaan verikokeiden avulla sen testosteronitasot. Olimme yhdessä sitä mieltä, että mikäli selän hoito ei auta, varaan ajan sisätautilääkärille. Epäilimme kumpikin vatsaperäistä ongelmaa. Anti-Müllerian Hormone testin tulos oli normaalirajoissa eli Joelin testosteronitasot olivat ruunalle normaaleja. Selän hoitamisesta ei näkynyt hyötyjä sen liikkumiselle tai käyttäytymiselle. Varasin ajan sisätautilääkärille.


Joel oli ollut koko elämänsä hienossa, kiiltävässä karvassa. Se oli ollut lihaksikas ja sopivassa lihavuuskunnossa. Vasta viime viikkoina se oli alkanut menettää hieman lihasta ja karva oli muuttunut lievästi mataksi. Se oli myös alkanut näyttää turvonneelta, pöhöttyneeltä. Olimme jo alkaneet ennen klinikalle menoa epäillä suolistotulehdusta (IBD). Diagnoosi varmistui koepalalla lymfoplasmasytääriseksi muodoksi. Kaularangan röntgenkuvissa todettiin muutos C5-C6 fasettinivelissä.



Joel sai kortisonilääkityksen suolistotulehdukseen. Kuukauden päästä kontrollissa päätettiin jatkaa lääkitystä kortisonilla ja antibiooteilla. Joelista alkoi kuoriutua lempeä, rauhallinen ja kirkassilmäinen hevonen. Se oli aivan kuin eri hevonen. Juoksutuksessa se halusi liikkua eteenpäin mielellään. Kontrollissa todettiin suoliston vastanneen hyvin hoitoon. Lääkitys lopetettiin.


Liikutusta jatkaessamme totesimme, ettei se kuitenkaan pysty taipumaan kehostaan hyvin. Päädyimme eläinlääkärin kanssa hoitamaan kaularangan fasettinivelet. Joel alkoi pian taas muuttua levottomaksi tallikäyttäytymisessään. Myös liikkumisen selkeät ongelmat palasivat. Konsultoin vielä kerran ortopedia ja kaularanka hoidettiin uudelleen. Kävimme kuitenkin eläinlääkärin kanssa juuri sen keskustelun, jota olin mielessäni pyörittänyt jo jonkin aikaa. Jos nuorella hevosella on elämä näin vaikeaa, onko se reilua pitää sitä elossa?


Minun ei kuitenkaan tarvinnut miettiä asiaa pidempään, sillä Joel muuttui muutamien päivien aikana arvaamattomaksi, jopa hieman aggressiiviseksi ihmisiä kohtaan. Todennäköisesti IBD-lääkityksen vaikutukset alkoivat lähteä kehosta ja olo muuttui vaikeaksi. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin päästää se taivasjoukkoihin.


Ruumiinavauksessa todettiin ohut- ja paksusuolessa voimakkaita pitkäaikaisia tulehdusmuutoksia. Lisäksi maksassa ja munuaisissa todettiin lieviä tulehdusmuutoksia. Oikeassa polvinivelessä oli kohtalaisia nivelrikkomuutoksia, SI-alueelta löytyi kohtalaisia nivelrikkomuutoksia ja uudisluumuodostusta. Kaularangan alueella ei todettu merkittäviä muutoksia.


Näin jälkeenpäin, Joelin tarinan ansiosta, ymmärrän paremmin suolistotulehduksen moninaisia oireita. Aiemmat IBD-tapaukset elämässäni ovat olleet todella selkeitä laihtumisineen ja ähkyilyineen. Siksi en heti osannut epäillä vatsaa syynä oireilulle. Hoidimme vaivoja alkuun ortopedisina, jotka toki ruumiinavausraportin mukaan olivat todellisia ja hoito oli siten perusteltua. Ne taisivat kuitenkin ainakin osittain tässä tapauksessa olla seuraus, eikä syy. IBD-hevoset tuntuvat omaavan enemmän vaikeuksia oikeassa kierroksessa kehon anatomiasta johtuen. Epäsymmetrinen liikkumistapa vatsakivusta johtuen voi rasittaa kehoa epätasapainoisesti.


Kiitos rakas Joel. Lepää rauhassa.


Essi

3,667 views0 comments