Varsasta ratsuksi: Miten hevonen oppii?

Hevosen hyvinvoinnin kannalta on tärkeää ymmärtää, millainen eläin hevonen on ja miten se oppii. Näin voimme välttää sen kanssa toimiessamme tilanteita, jotka aiheuttavat väärinymmärryksiä, ristiriitoja ja turhaa stressiä. Hevonen on lauma- ja pakoeläin, jonka käyttäytymisessä ja ajattelussa on eroavaisuuksia ihmiseen nähden. Se tarkkailee ympäristöään jatkuvasti ja huolestuu helposti asioista, jotka saattavat vaikuttaa meistä ihmisistä hyvinkin vaarattomilta. Hevosta ei siis pidä inhimillistää, vaan on ymmärrettävä, että se ei tahallaan pelkää tai vastustele.

Saaliseläimenä hevosella on vahva taipumus pakenemiseen. Vaikka nykyisenä kesyeläimenä se ei joudukaan enää samanlaisiin henkeä uhkaaviin vaaratilanteisiin, hevosen anatomia ja vaistot ovat edelleen samantapaiset, kuin villihevosilla. Johdonmukaisella ja asteittaisella kouluttamisella voidaan kuitenkin opettaa hevosta rentoutumaan tilanteissa, joissa se luontaisesti voisi hätääntyä.

On tärkeää muistaa, että hevoset oppivat varsinaisen harjoittelemisen lisäksi kaikissa käsittely- ja hoitotilanteissa, miten haluamme sen käyttäytyvän kanssamme. Siten hevosen näkökulmasta jokainen ihmisen kanssa vietetty hetki on koulutustilanne. Koska meillä ei ole hevosen kanssa yhteistä sanallista kieltä, opetamme sille johdonmukaisesti erilaisia apuja, joiden avulla luomme yhteisen kommunikointikielen.

Kaikessa hevosen kouluttamisessa on aina tavoitteena keveys ja mahdollisimman pienet, lähes näkymättömiltä vaikuttavat avut. Jotta hevonen oppii vastaamaan kevyisiin apuihin, paineen käyttö aloitetaan aina kevyestä signaalista. Hevosen reagoidessa kouluttajan apuun toivotulla tavalla, paine myödätään välittömästi. On tärkeää, että kouluttaessa ei heti vaadita täydellistä vastausta, vaan hevonen palkitaan oikeanlaisesta yrityksestä ja kouluttamisessa edetään vaiheittain.

Kun hevonen vastaa apuun kevyesti, tätä käyttäytymistä voi vahvistaa palkitsemalla. Palkinto voi olla esimerkiksi ruoka, silitys tai rapsutus. Sään kohdalta silittäminen tai rapsuttaminen laskee hevosen sydämen sykettä, ja siten rentouttaa hevosta. Kokeilemisen kautta kouluttaja oppii, minkälainen palkkio motivoi kyseistä hevosta.

Hevonen oppii toistojen ja totuttamisen kautta. Vaikka hevonen on jo opetettu vastaamaan tiettyyn apuun halutulla tavalla yhdessä paikassa, se ei välttämättä vastaa samalla tavalla uudessa tilanteessa. Kun kouluttaja saa hevosen kanssa aikaan onnistuneita toistoja useassa eri tilanteessa ja paikassa, apuihin toivotulla tavalla vastaaminen alkaa yleistyä tavaksi.

Keskittynyt kouluttaja tulkitsee jatkuvasti hevosta fyysisenä ja psyykkisenä yksilönä. Hän kysyy itseltään, mitä hevonen tarvitsee minulta juuri nyt. Tehtävässään läsnäolevalla kouluttajalla on hyvät mahdollisuudet oppia tuntemaan hevonen yksilöllisesti sekä valita viisaita, kullekin hevoselle sopivia harjoituksia. Hevosen psyykkistä ja fyysistä tilaa on huomioitava jokaisen harjoittelukerran aikana.

Mikäli jokin asia on hevoselle epätyypillisen vaikeaa, hevosen kouluttaminen ei etene toivotulla tavalla, hevosen käytös muuttuu tai se osoittaa lieviäkin epämukavuuden merkkejä, on syytä pysähtyä miettimään onko hevosella kaikki hyvin. On parempi puuttua askarruttaviin asioihin heti, kun jäädä odottamaan, että ongelmat muuttuvat suuremmiksi. Ihanteellinen turvaverkko eli tiimi auttaa meitä tekemään parhaamme hevosen puolesta. Se koostuu muun muassa valmentajasta, kengittäjästä, eläinlääkäreistä, lihashuoltajista, hevosenhoitajasta, tallinpitäjästä sekä ystävistä. Mitä pidemmältä ajalta tiimin jäsenet tuntevat kyseisen hevosen, sen paremmin hevosyksilöä voidaan ymmärtää ja hoitaa.